Lasten pelit, Oloko
Oloko on uusi lasten peli, jossa pidetään hauskaa ja opetellaan englannin kieltä viihdyttävässä ja turvallisessa ympäristössä. Pelin kehittäjien perimmäisenä ajatuksena on ollut luoda lapsille soveltuva pelisivusto, jossa pienten lasten vanhemmat voivat huolettomin mielin antaa lastensa pelata, kehittää omaa pelimaailmaansa ja jutella muiden ikäistensä kanssa. Pelin turvallisuustoimenpiteet ovat äärimmäisen tiukat ja pelaajien keskustelua valvotaan automaattisella chat-filtterillä ja koulutetuilla chat-valvojilla.
Oloko on mielikuvitusmaailma, jonka rakentamiseen lapset osallistuvat.
Olokossa lapsella on mahdollisuus ideoida uutta, kehitellä omia ideoitaan eteenpäin ja oppia sosiaalista kanssakäymistä käymällä esimerkiksi vaihtokauppaa muiden lasten kanssa. Pelissä tienataan ja käytetään leikkirahaa, joten lapset oppivat Olokossa myös vastuullista rahankäyttöä. Pienten tehtävien ratkominen antaa lapselle onnistumisen tunteita, ja strategiset, pitkäkestoiset tehtävät kehittävät pitkäjänteisyyttä ja yhteistyötaitoja. Oloko on sekä turvallinen ja opettavainen peliympäristö että lasten mielestä todella hauska paikka, ja sehän omaehtoisessa oppimisessa on ensisijaisen tärkeää!
Jäsenille avautuu enemmän sisältöä täysin vailla mainontaa
Olokon pelaaminen ja perustoimintojen käyttö on täysin ilmaista. Olokon koko opettavainen ja hauska sisältö avautuu Kultapaketin ostajille; tällöin pelaaja pääsee seikkailemaan vapaasti laajassa mielikuvitusmaailmassa, hän saa käyttäjähahmolleen valtavan valikoiman vaatteita ja muita lisätarvikkeita, ja hän voi käydä käydä vaihtokauppaa tuotteillaan. Lisäksi Kultapelaajien Olokossa ei ole lainkaan mainoksia.
Olokon vinkkejä turvalliseen netinkäyttöön:
Lapset yksin netissä
Vaarat netissä
Olokon internetopas
Tutustu turvalliseen ja hauskaan Olokoon ja anna mielikuvituksesi lentää!
![]() |

Ilmaiset Nettipelit - Topkani